Hammaslääkäriliiton jäsenyys on HLL Atte Lehtiselle yksi työelämän tärkeistä perusasioista.
– Jokaisen kannattaa mielestäni kuulua oman alan ammattiliittoon. Olen Hammaslääkäriliiton jäsen, jotta saan erilaisissa työelämän tilanteissa asiantuntevia neuvoja ja juristiapua, jos niitä joskus tarvitsen, kertoo vastaavana hammaslääkärinä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella työskentelevä Lehtinen.
Hammaslääkärien edunvalvonnan lisäksi häntä kannustivat liittymään myös muut jäsenedut, kuten alennukset pankki- ja vakuutuspalveluista, esimerkiksi asuntolainasta sekä kodin ja perheen vakuutusturvasta.
– Mukava kädenojennus oli myös valmistumisen jälkeen ensimmäisen vuoden jäsenmaksu puoleen hintaan.
Parhaillaan Lehtinen suorittaa vastaavan hammaslääkärin erityispätevyyttä. Se on yksi Hammaslääkäriliiton ylläpitämistä erityispätevyyksistä, joita suorittamalla jäsenet voivat kehittyä ammatillisesti. Liiton 11 erityispätevyyttä tarjoavat jatkokoulutusta alueilta, joihin ei ole mahdollista erikoistua.
Juttusarjassa kollegat kertovat, mitä liiton jäsenyys merkitsee.