Ihmiset

TyöhyvinvointiLahjoitus siivittää jäsenten hyvinvointia

20.3.2026Anu Tilander
Plandentin lahjoitus tukee hammaslääkärien hyvinvointia tulevina vuosina. Lahjoitus julkistettiin liiton 100-vuotisjuhlassa vuonna 2024. (Kuva: Ismo Henttonen)

Hammaslääkäriliitossa suunnitellaan parhaillaan, miten isolla satavuotislahjalla voidaan parantaa hammaslääkärien hyvinvointia tulevaisuudessa.

Planmeca ja Plandent lahjoittivat liitolle 100 000 euroa työhön hammas­alan ammattilaisten työergonomian ja hyvinvoinnin tueksi. Lahjoitus julkistettiin liiton 100-vuotisjuhlassa vuonna 2024.

Mittavalla lahjoituksella on tarkoitus siivittää hammaslääkärien hyvinvointia monin tavoin. Suunnitelmissa kunnioitamme lahjoittajan toivetta tukea työergonomiaan ja hyvinvointiin liittyvää koulutus- ja kehitystyötä.

Tähän mennessä varoilla on esimerkiksi mahdollistettu uusi jäsenetu, hammaslääkärien työnohjaukset.

– Liiton ensimmäiset työnohjaukset työssäkäyville ja opiskelijoille pidimme viime keväänä, ja tänä vuonna suositut ohjaukset jatkuvat, kertoo asiantuntijahammaslääkäri Anna Chainier. Hän suorittaa parhaillaan työnohjaajakoulutusta, jota on myös pieneltä osin rahoitettu lahjoitusvaroista.

 

Tavoitteena hyvinvoiva hammaslääkäri

Uusi ergonomia- ja hyvinvointiaiheinen jäsenkoulutuswebinaari toteutetaan Plandentin lahjoitusrahoin tänä syksynä.

Lisäksi liitossa on alustavasti pohdittu vuonna 2027 toteutettavaa Hyvinvoiva hammaslääkäri -teemavuotta tai teemasyksyä/-kevättä valtuutetun aloitteen pohjalta.

– Hammaslääkäriliitolla on pitkä yhteinen työhyvinvointutkimuksen historia Työterveyslaitoksen kanssa. Emme ole vielä pohtineet tutkimuksen jatkoa, mutta mikäli jatkoa tulee, voisimme yhdistää siihen myös lahjoittajan toiveen ja liittää mukaan kysymyspatterin ergonomiasta. Suunnitelmat ovat kuitenkin vasta idean asteella, eikä niistä ole vielä liiton hallituksen päätöstä, kertoo toiminnanjohtaja Henna Virtomaa väliaikatietoja.

Lue myös
Etsitkö näitä?