Liiton jäsenenä minulla on puolellani ammattitaitoinen ja laaja yhteisö, joka huolehtii hammaslääkärien työelämän edunvalvonnasta, neuvottelee sopimuksista, kehittää ja edistää suunterveyttä niin palvelujärjestelmän kuin yksilöiden tasolla ja yhdistää kollegat toisiinsa, kertoo HLL Jenni Tuomi, joka työskentelee terveyskeskushammaslääkärinä Vaasassa Pohjanmaan hyvinvointialueella.
Hammaslääkäriliittoon kuuluminen on ollut hänelle itsestäänselvyys jo opiskeluajoista lähtien.
– Jäsenenä saa apua erilaisiin työelämän ongelmatilanteisiin, ja liitto on vahva kumppani etujeni valvonnassa työelämän tyrskyissä.
Jäseneduista ykkösmaininnan saa Hammaslääkärilehti, joka tulee aina heti luettua läpi.
– Mielenkiintoisimpiin juttuihin huomaan palaavani pitkienkin aikojen päästä. Perheen ja kodin vakuutukset olen hankkinut liiton jäsenhintaan. Myös Vierumäen lomahuoneiston varaaminen on suunnitelmissa.
Lisäksi Tuomi nostaa esille Hammaskollega-palvelun.
– Se on huippupaikka konsultoida ja oppia matalalla kynnyksellä.
Juttusarjassa kollegat kertovat, mitä liiton jäsenyys merkitsee.