Apollonia Symposiumissa oltiin hammaslääkärin työn kannalta keskeisen aiheen äärellä: miten hoito olisi mahdollisimman kestävää? Kestävä hammashoito on moniulotteinen kokonaisuus, joka yhdistää terveyden edistämisen, ympäristövastuun, sosiaalisen tasa-arvon ja taloudellisen tehokkuuden. Pystyykö tätä kaikkea miettimään, kun potilas odottaa vieressä? Terveydenhuollon erikoihammaslääkäri, johtava ylihammaslääkäri Sanna Seppänen kehottaa rauhallisesti keskittymään yhteen potilaaseen kerrallaan.
– Juuri tämä potilas on siinä nyt, ja vasta sitten hypätään seuraavaan.
Kestäväksi hoito muuttuu, kun ajattelu keikautetaan toimenpiteistä potilaaseen ja ennaltaehkäisyyn.
Aikaa ennaltaehkäisyyn
Arjessa kestävyyttä ajatellaan usein restauraatioiden, protetiikan tai minkä tahansa suuhun tehdyn rakenteen pitkäikäisyyden kautta. Seppänen korostaa, ettei toimenpiteiden merkitystä pidä väheksyä.
– Sen, mitä tehdään, on tärkeää olla laadukasta ja niin huolella tehtyä kuin mahdollista. Kun hoitotoimenpide onnistuu ja potilas on tyytyväinen, siitä saa ja pitää iloita.
Terveyden edistäminen on kuitenkin kiistatta kaikista kestävintä hoitoa. Resursseja ja luontoa säästyy, kun hoidon tarvetta on vähemmän ja riski on pienempi. Brittiläistutkimuksen mukaan suurin hiilijalanjälki suun terveydenhuollossa tulee potilaiden ja henkilökunnan liikkumisesta. Mitä vähemmän käyntejä tarvitaan, sitä kestävämpää suun terveydenhoito on.
Välillä se, että ei tehdä toimenpiteitä, on hyvä tai ainakin olemassa oleva vaihtoehto. ”Ei mitään” voi tarkoittaa aikaa potilaan kohtaamiselle, keskustelulle ja motivoinnille. Hammaslääkärin on myös hyvä oppia sietämään potilaan pettymys, kun hänen näkökulmastaan ”ei tehdä mitään”.
Päähenkilö on potilas
Kun potilas lähtee ovesta ulos ja astuu omaan arkeensa, alkaa todellinen kestävyyden koetinkivi. Sitä, kuinka motivoitunut potilas on hoitamaan suutaan ja mitä hän itse toivoo, pitäisi pysähtyä miettimään jo ennen kuin yhtään toimenpidettä tehdään. Potilaalle tulisi antaa työkaluja tehdä omaa tekemistään kokevia päätöksiä, mutta päätöstä ei voi tehdä hänen puolestaan.
– Ihmisille tulee antaa tietoa sellaisella tasolla, mitä hän ymmärtää. Se, mikä edistää yhden potilaan suunterveyttä, ei ehkä edistäkään jonkun toisen suunterveyttä.
Lainsäädännössä potilaan oikeus osallistua hoitoonsa näkyy vahvasti, mikä pitää tunnistaa. Työtä pitää tehdä tiiminä, johon kuuluvat potilas, hammaslääkäri ja hoitaja.
– Hammaslääkäri ei voi yksin kantaa vastuuta potilaan suunterveydestä, vaan potilas on kaikista keskeisin henkilö.
Riskiryhmistä otetta
Tilastot ja tutkimukset kertovat, että hoidontarve ja käynnit eivät kohtaa. Terveimmät saavat eniten hoitoa ja hakeutuvat enemmän hoitoon. Monet riskiryhmät puolestaan jäävät marginaaliin.
Seppänen kokee, että tärkeintä on mennä sinne, missä ihmiset ovat – fyysisesti tai jonkun sovelluksen kautta. Hyvinvointialueilla saatetaan tehdä yhteistyötä esimerkiksi kansantauteihin liittyvien potilasjärjestöjen kanssa. Hedelmällistä olisi löytää myös yhteistyökumppaneita, jotka toimivat esimerkiksi syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tai maahanmuuttajataustaisten parissa.
– Tällaiseen väestötason ”etsivään työhön” on usein voitu hakea esimerkiksi hankerahoitusta. On keskeistä, että siihen on joku ihminen, jolla on oikeasti aikaa ja resursseja tehdä työtä.
Yksilötason ohjaus ei ehkä näyttäydy niin vaikuttavana, mutta se ei vähennä työn merkitystä. Viestiä harjaamisesta tai muista yksinkertaisista asioista kannattaa toistaa yksittäiselle potilaalle uudestaan ja uudestaan.
– Jokainen kohtaaminen on tärkeä. Pienilläkin teoilla voidaan saada isoja juttuja aikaiseksi. Ja tiedämme, että sillä, mitä hammaslääkäri tai lääkäri sanoo, on iso merkitys.
Samalla pitäisi tunnistaa ne potilasryhmät, joilla ei ole kykyä toimia tai tehdä päätöksiä. He tarvitsevat erityistä tukea.
– Emme voi olla heidän arjessaan joka päivä, ja tehtyjen ratkaisujen pitäisi olla sellaisia, että heidän arkensa sujuu.
Vaikuttavaa ja hyödyttävää?
Seppänen korostaa, että on tärkeä miettiä sitä, tehdäänkö asioita oikein vai tehdäänkö oikeita asioita. Vähähyötyisiä ja potilaan kannalta kuormittavia ovat esimerkiksi toistuvat päivystyskäynnit ilman kokonaishoitosuunnitelmaa ja huonoennusteiset uusintahoidot. Tarpeeton hoito ei tuota terveyshyötyä, vaan kuluttaa resursseja ja voi aiheuttaa jopa haittoja. PROSHADE-hankkeessa on laskettu, että tarpeettomista hoidoista kertyy Suomessa 200–500 miljoonan euron kulut vuosittain.
Jos potilaan käyttäytymistä onnistutaan muuttamaan ja sitouttamaan hänet hoitoon, ollaan pitkällä. Pienellä muutoksella, poisoppimisella ja yksittäisen hammaslääkärinkin tekemisellä voi olla myös iso vaikutus.
– Esimerkiksi vähähyötyiseksi todetun paikan alle laitettavan eristysaineen käytöstä luopuminen voi kuulostaa pieneltä asialta, mutta merkitys on iso, kun paikkoja tehdään paljon.
Kestävä hoito on ennen kaikkea tiimityötä. Potilalle pitää antaa hänelle sopiva määrä vastuuta kannettavaksi.