Moni on kysellyt, voisiko vuoden 2020 aloittaa alusta. Ei missään nimessä. Ihanaa, että ollaan jo näin pitkällä. Jos tämä koronaralli jotain on opettanut niin sen, että maskien ja vessapaperin hamstrauksen ohella riskinhallintaa ovat eurot yritystilillä. Kaikki kävi kovin nopeasti, ja kun sana korona kiiri kotikonnuille, oli jo liian myöhäistä alkaa keräämään puskuria.
Reagointinopeus suuntaan tai toiseen on laittanut organisaatiot testiin. Mitä tehdään, että toimitaan riittävästi ja vastuullisesti, mutta ei hätiköiden? Työvuorojen jakaminen ja henkilökunnan lomauttaminen on ollut raskasta, kun tietää, että huoli tekemisestä ja pärjäämisestä on kaikilla yhteinen.
Yksikään firma ei pyöri ilman tuloja ja asiakkuuksia, ja etätyöt kun meidän alalla eivät oikein ole vaihtoehto. Tulee kyllä mieleeni älypuhelimien suoma mahdollisuus kuvaviesteihin, joita silloin tällöin saan potilailtani ulkomaan reissuilta. ”Katso kuva, onko kiireellinen? Mitä teen? Voinko odottaa että pääsen Suomeen? Kiitos etukäteen.” Kuvassa kasvot suu ammollaan, kebabia etualalla ja perimmäisenä lohjennut hammas. Kliininen etätyö, parhaimmillaan metri, joskus harvoin tuhansia kilometrejä. Huh, deletoidaanpa kuva.
Vastaanotoilla toimintamallien uudelleen luominen, sulkeminen ja sulkujen purku on työlästä. Ja päivän uutisia kun lukee, on edessä vielä epäilemättä rajoitusten uudelleen kiristämistäkin. Hallituksen ja THL:n pohdinnoista tulee vääjäämättä mieleen jatkuva taistelu kariesta vastaan.
Juuri kun ollaan saamassa potilaan kotihoito toimivaksi ja karies hallintaan, tulee jostain takapakki. Se katala repsahdus. Potilas sairastuu, sähköhammasharja hajoaa tai markkinoille tulee pontevasti fluoriton trenditahna. Hetkessä kaikki se kirkkaus, mitä viimeksi tuuletettiin, on hautautunut paksuun plakkiin.
Jos tästä koronan aiheuttamasta suvantovaiheesta haluaa jotain hyvää hakea, niin mieleeni tulee ensimmäiseksi oravanpyörästä putoaminen. Aikaa perheelle ja läheisille sekä itselle on ollut enemmän. Alun hädän ja huolen jälkeen tuli tunne, että vaikka asioita on huonosti, paljon asioita on myös hyvin. Terveys edellä ja tartuntavaarassa tässä on töitä kaikki aiemmatkin vuodet tehty. Joku viisas ehti kahvihuoneessa jo sanoa, että nautitaan kiireettömyydestä nyt, kun on hiljaisempaa. Vaan huoli on sekin, että kuka maksaa vuokrat ja sähkölaskut, jos tässä nyt ihan mukavuusvaihteelle laiskistuu.
Vaan kas kummaa, kahvinkeittovuoroja jakaessa huoli taas jo ehti haihtua. Potilaat kun alkoivat palaamaan vastaanotoille, ja ennen kesälomille lähtöä se perinteinen maailmanlopun kiire oli palannut korkoineen. Siis se, mikä toistuu kahdesti vuodessa, jouluna ja juhannuksena. Ensin kyseltiin vapaaehtoisia jäämään kotiin, sitten kädennostoja, kuka lähtee ensimmäisenä lisätyöhön. Työnteko on ollut alallamme ennenkin aaltoliikettä. Välillä meitä on liikaa ja välillä liian vähän. Vuoroin säädetään sisäänottomääriä ylös ja alas tai suljetaan opetuslaitoksia, jotta ne voidaan taas avata.
Yhtä kaikki, elämä on sarja saapumisia ja lähtemisiä, ja niiden lomaan osuu luopumisia. Pakko on ihmeellinen motivaattori. Se ei kysele vapaaehtoisia. Kuuntele mitä ympärilläsi tapahtuu ja pohdi elämän eri osa-alueita. Anna koronan suomaa aikaa itsellesi tai läheisillesi nyt, jos sitä kerrankin on mahdollista ottaa. Avaa uusia ovia. Kerää voimia. Sillä jos vuosi 2021 on tartuntojen osalta edellistään pahempi, ainakin ollaan lähempänä ratkaisua rokotteesta. Tulossa on se uusi ”kahdesti vuodessa hampaat kuntoon” – kiirekin, niin kuin joka vuosi.
HLT Tiina Ranne
yksityishammaslääkäri Turusta