Ihmiset

Kielen päälläHyviä uutisia odotellessa

16.9.2022Tiina Ranne
tiina_ranne-kolumni_uusi

Hyvät ja huonot uutiset on lempiohjelmani. Pidän formaatista, jossa raatilaiset pohtivat omasta näkökulmastaan ääneen, onko poimittu uutinen lopulta hyvä vai huono. Mutta nyt on sekin pilattu! Kuuntelin nimittäin SuomiAreenan Terveydenhoitoalan hyvät ja huonot uutiset -keskustelua. Se, että tilanne on kuin hölmöläisen peiton jatkamista, ei ehkä yllätä ketään, mutta se, kuinka pihalla keskustelijat olivat esimerkiksi oman arkityöni näkökulmasta, tuntui jopa hieman pelottavalta. Kuuntelijana jäin pohtimaan, mistä olisi voitu repiä ne hyvät uutiset?

Mikä neuvoksi? Tarjotako ratkaisuksi lapsenuskoa, sitä jossa kauppa seisoo kivijalassa, missä se on aina ollut, miksi ei seisoisi. Lapsena ei käynyt mielessäkään, että takahuoneessa on kauppias, joka valvoo, että tavarat tulevat hyllyyn ajallaan ja henkilökuntaa on riittävästi, muttei todellakaan liikaa. Lapsenuskomuksistani vilpittömin olisi nyt, paitsi uutiskynnyksen räjäyttävä, vähintäänkin käänteentekevä: kaupasta sitä rahaa saa. Kassalle kun antoi yhden setelin, sai parhaimmillaan takaisin monta ja kolikot päälle. Pankkikorttikauden lapsilta on tämäkin ilouutinen evätty.

Vähän samanlaisissa tunnelmissa käytiin keskustelua terveydenhuoltoalasta. Perhe- ja peruspalveluministerin sanat soivat vieläkin korvissani: sairaaloissa tehdään työtä, jota yksityispuolella ei osata. Tiedän monta hyvää yksityispuolen kliinikkoa, jotka aikaisemmin työskentelivät sairaalassa. Kyse ei siten ole osaamisesta, vaan jostakin aivan muusta. Sairaala itsessään ei tee työtä, sairaala on puitteet. Jos pidetään kiinni väitteestä, että yksityispuolelta ei saa samaa hoitoa, totean että yksityissektoriin tehty satsaus ei mahdollista osaavan henkilökunnan käyttöä samassa mittakaavassa kuin sairaaloissa, jonne laitteet ja tekniikka hankitaan verovaroin. Yrittäjä ei astu valmiiseen pöytään, vaan hankkii kattauksen rahoittamalla laitehankinnat tavalla tai toisella. Sitä kutsutaan yrittämiseksi, yrittäjä yrittää yrittämistään, ja kun hän yrittämällä työnsä tekee, maksaa hän siitä veroja, joilla katetaan myös sitä julkista pöytää.

Niin toimii hyvinvointivaltio. Tästä syystä olisi hienoa, että työpainetta ja hoitopatoumaa purettaisiin niin, että kaikki osaajat myös yksityispuolelta valjastettaisiin auttamaan. Potilasvirtaa voitaisiin ohjata joko uusin kannustimin tai varsin ketterästi jo olemassa olevin konstein, kuten vaikka korotetuin Kela-korvauksin.

Systeemi on rahoituksen osalta tietysti monimutkaisempi kuin tuo hölmöläisen peitto. Patouma voi silti olla päättäjien itse aiheuttama. Ajatusleikiksi käy ”hölmöläisen kaasuhella”, jolla perunoita on neljässä kattilassa ja kaasulevyjä on neljä, mutta vain yhden kattilan alle sytytetään liekki. Miten käy? Kaikille ei riitä ruokaa. Hyvä uutinen on se, että perunoita on. Huono uutinen on tapa, jolla keskustelijat olivat ratkaisemassa asiaa; niin että kaikki perunat yritetään tunkea tuloksetta yhteen kattilaan, siihen jonka alla on liekki. Harvalle tuli mieleen sytyttää liekki muidenkin kattiloiden alle, joka taas minusta olisi ollut täysin loogista.

Loogista olisi sekin, että ministeri ja muut päättäjät hoksaisivat olla näissä asioissa fiksuja päätöksiä tekeviä aikuisia, ei kinastelevia poliitikkoja. Olisi hienoa päästä vertaamaan kustannustehokkuutta ja terveysvaikuttavuutta Kela-korvausten korotusten ja meneillään olevan hallintouudistuksen välillä. Irtoaisiko sieltä ainekset hyvään uutiseen?

Tiina Ranne
HLT, yksityishammaslääkäri Turusta

Kielen päällä, Hammaslääkärilehti 10/2022

Lue myös
Etsitkö näitä?