Vuosi sitten tein kurssikavereista poiketen päätöksen lähteä opiskelemaan vuodeksi hammaslääketiedettä Italiaan. Sain osaksi paljon ihmettelyä ja kysymyksiä ja jopa vastustusta. Vuoden aikana kädentaidot katoavat, kursseja ei saa hyväksiluettua, ja valmistuminen myöhästyy. Tätä kaikkea kuulin ja pohdin ennen lähtöä.
Kandikesän jälkeen kurssikaverit lähtivät innolla kohti viimeistä opintovuotta, kun minä valmistelin muuttoa Toscanan auringon alle. Keväällä muut sitten aloittivat ”loppuelämänsä” työnteon parissa, kun itse vihdoin palasin ottamaan vastaan viimeisen opiskeluvuoden mukanaan tuomat haasteet. Palattuani olin kauhuissani. Pysyykö pora enää kädessä? Miten uudet kurssikaverit ottavat minut vastaan? Miten jaksan taas pitkiä opintojen täyteisiä viikkoja?
Palattuani menin suoraa päätä töihin, ja opinnot alkoivat taas rytinällä, ihan kuin ei koskaan olisi poissa ollutkaan. Pora pysyi kädessä, ja jossain aivojen sopukoissa olivat tallella myös teoriatiedot. Samalla aivan uusi into opiskeluun oli vallannut mielen, kun neljän vuoden rupeaman jälkeen oli saanut hetkeksi irrottautua opiskelu- ja työputkesta.
Vaihdosta olin löytänyt uuden mielenkiintoisen erikoisalan, ja vuodessa ehti hyvin oppia myös itselle täysin uuden kielen. Silti kalenteriin jäi yllättävästi tilaa myös muille omille kiinnostuksen kohteille.
Ei koko vuosi kuitenkaan lomailuksi mennyt, vaan yliopisto-opintoja käytiin kutakuinkin samaan tapaan. 64 Italian ekstraopintopistettä ei näy lopullisessa tutkintotodistuksessani, ja valmistun vuotta myöhemmin kuin samalla kurssilla aloittaneet kaverit. Mutta tämä on pieni hinta vuoden kartuttamista kokemuksista sekä saadusta henkisestä ja sosiaalisesta pääomasta.
Tutkinto-ohjelmassamme akateeminen vapaus jää vähäiseksi, koska opittavaa on viidessä vuodessa paljon. On vaikeaa irrottautua käyntiin lähteneestä oravanpyörästä, ja työelämä tempaa mukaansa viimeistään ensimmäisen kandikesän jälkeen. Kuulin itsekin, että lähtö neljännen opintovuoden jälkeen voi olla haastavaa. Päätin kuitenkin todistaa tämän vääräksi, elämässä kun on niin paljon muutakin opittavaa kuin hammaslääketiede.
Jälkikäteen kaduttaa ainoastaan se, miksi en Italiassa ottanut enemmän vapauksia omaan opiskeluun. Miltä olisi tuntunut esimerkiksi opiskella taidetta tai historiaa paikassa, jossa olet niiden ympäröimänä?
Vuoden irtautuminen raskaista opinnoista tuli tarpeeseen. Matkalta mukaan tarttui mittaamaton määrä kansainvälistä kokemusta, uskallusta, omiin taitoihin luottamista ja uteliaisuutta. Palattuani olen ilokseni saanut huomata, että yhä useampi nuori kollega harkitsee samaa. Jaan mielelläni heille kokemuksiani ja kannustan heitä lähtemään.
Vaihto-opiskelu on täydellinen tapa pitää itsensä kiinni opinnoissa, mutta samalla ottaa hieman vapautta ja etäisyyttä niihin. Ehkäpä matkalta löytyy myös itselle aivan uusia kiinnostuksen kohteita, tai ainakin käteen jää tulevaisuuden kannalta merkittävä kansainvälinen verkosto sekä roppakaupalla hienoja muistoja.
Sanni Räsänen
Kirjoittaja on viidennen vuosikurssin denttari Oulusta.