Syksystä talveen, koronakriisistä kohti rokotteen lupaamaa toivoa, vanhoista työtavoista uusiin. Taitekohdat ovat hetkiä, jolloin voi nähdä rutiininsa uudessa valossa. Silloin on mahdollisuus arvioida ja oivaltaa.
Myös välimatka omaan arkeen auttaa tarkastelemisessa. Tähän perustuu se, että omaa työtä koskeva oivallus tulee todennäköisemmin mieleen koulutustilaisuudessa naapurikaupungissa, ei siinä unitin ja potilastietojärjestelmän välissä omalla työpisteellä.
Elämme parhaillaan yhtä taitekohtaa. Takana ovat ajat, jolloin röntgenkuvia tutkittiin päät yhdessä, mutta jossain edessä vielä visiirit, jotka eivät paina ja purista. Olemme välitilassa. Kaiken stressiä tuottavan vastapainoksi on mainiota, että poikkeusajoista tiedetään yleensä koituneen myös jotain hyvää. Mustan surman jälkeen tuli renessanssi, muistutti sosiaalisessa mediassa keväällä kiertänyt postaus – no, ainakin rutto oli vauhdittamassa kehitystä, joka johti renessanssiin.
Tässä lehdessä mietitään, mitä koronapandemiasta seuraa. Anni Temosen kirjoittamassa artikkelissa kerrotaan serendipisyydestä; juuri siitä, miten poikkeusajat usein ruokkivat luovuutta. Tämä tieteen onnenkantamoisia kuvaava sana oli itselleni vieras, mutta sen sisältämä ajatus kiehtoi oitis. Kun rutiinit rikkoutuvat, varsinkin hammaslääkärien kaltaisessa tarkkaan ja perusteelliseen työhön orientoituneessa kollegakunnassa syntyvät oivallukset voivat olla yllättäviä.
Jännittävää on sekin, että onnekkaita sattumia voi suorastaan yllyttää. Työterveyslaitoksen Yhteensattumia-hankkeessa mietitään, miten yllätykset ja sattumat toimivat asiantuntijatyöpaikoilla ja miten työpaikka voisi parantaa valmiuksiaan tarttua niihin. Hankkeessa myös vinkataan muutama verkon kokeileva työkalu. Mendeley on alusta, jolle ensin kootaan oman aihepiirin artikkeleita, ja tämän jälkeen alusta yhdistelee algoritmeillaan tarjolle jotain mahdollisesti kiinnostavaa. The Bohemian Bookshelf puolestaan on visuaalisen ajattelijan unelma digitaalisten kirjastojen selailuun.
Sattuma suosii asiaan perehtynyttä mieltä, kuten erään arvostetun lääketieteen opinahjon seinään on kaiverrettu.
Myös omassa mielessään voi ruokkia uuden syntymistä. Tästä kertoi aivotutkija Katri Saarikivi Helsinki Alumni Insight -tapahtumassa. Ajatus kulki jotenkin näin: On vain opittava yllättymään. Kun antaa itselleen mahdollisuuden ällistyä tutunkin asian edessä, voi kohdata sellaista uutta, jolla voi tarkentaa omaa kuvaansa maailmasta.
Juuri nyt korona-aikaan aivot kaipaavat jotain uutta ihmeteltävää, mietti Twitter-ystäväni. Voisiko yllättyminen toimia myös koronasynkkyyden vastavoimana? ”Ympäristö siellä oli niin innostava”, kuvasi äsken tapaamani asiantuntijahammaslääkäri aiempaa opiskelupaikkaansa. Innostavassa ympäristössä voi harhautua hyvällä tavalla! Kohtaamisia, kiertoteitä, kaikenlaisia risteyskohtia, niitä ei pidä ohittaa, ei myöskään kahvihuoneita.
Kenties kannattaa sittenkin rikkoa rutiineja tietoisesti: ostaa lippu outoon teatteriesitykseen tai valita koulutustilaisuuksista se, joka käsittelee oman arjen laitamia. Eikä rutiineistakaan haittaa ole, sillä vahva rutiini ja asiantuntemus on serendipisen oivalluksen yksi edellytys, ei este, toteaa Hannu Salmi tämän lehden haastattelussa lohduttavasti.
Harhaile siis vähän aamuhämärissä, nauti joutokäynnistä kotimatkalla, valitse hetki, jolloin et tee mitään. Ihmettele ja ällistele. Arkipäivän serendipisyyttä on huomata, mihin omat ajatukset kulkevat, mitä päivän tapahtumista kiteytyy. Ajattelenkin tällaista, tämän on oltava tärkeää.