Terveydenhuoltoa koskevaa päivystysvelvoitetta täsmennettiin vuoden 2015 alusta. Tuolloin asetuksella säädettiin mm. perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystyksestä ja suun terveydenhuollon ympärivuorokautisen päivystyksen järjestelyistä kiinteänä osana muuta päivystystä. Velvoite koskee yhtä lailla kaikkia sairaanhoitopiirejä. Velvoite yöaikaisiin kiireellisen suun terveydenhuollon palveluihin on kuitenkin vain yliopistollisilla sairaanhoitopiireillä.
Suun terveydenhuollossa on jo parin–kolmen vuoden ajan rakennettu virka-ajan ulkopuolista päivystystä. Ajoittain työ on ottanut koville. Päivystyspalvelujen rooli ei ole aina ollut selvä alan sisällä eikä myöskään terveydenhuollon muissa tehtävissä toimiville. Pitkien etäisyyksien alueilla on ollut ja on edelleen ratkottavana, miten nämä välttämättömät palvelut turvataan. Monilla alueilla palvelujen tarve on uusien järjestelyjen myötä tullut näkyväksi. Samalla tietoisuus hammas- ja suu-sairauksista sekä niiden hoidon ja palvelujen merkityksestä on lisääntynyt.