Hammaslääkärilehdessä on palsta nimeltään Oma paikka. Siinä esiteltävältä kollegalta on kysytty viisi kysymystä lempiasioista, joista yksi on paras työväline. Olen jo useamman vuoden miettinyt, mitä minä tuohon vastaisin. Haluaisin vastata ”hyvä hammashoitaja”, mutta saisin siitä varmasti kuraa niskaani, koska hammashoitaja ei ole työväline vaan elävä ihminen.
Ilman hyvää hammashoitajaa ei ainakaan omasta työstäni tulisi mitään. Minulla on ollut hoitajia, jotka ovat koko ajan askeleen edellä minua. Siinä vaiheessa, kun olen ajatellut pyytää jotain tiettyä instrumenttia, on se jo ilmestynyt käteeni. Varsinkin kandina työskennellessä se oli ihanaa. Useampaan otteeseen hoitaja pelasti tilanteen hienovaraisesti ehdottamalla, että X käytti aina näissä tilanteissa tätä tai oletko koskaan kokeillut instrumenttia Y. Potilaan huomaamatta hoitaja vielä näytti, miten instrumentti toimii.
Valitettavasti kaikki kokemukseni hoitajista eivät ole näin positiivisia. Varsinkin nuorena vastavalmistuneena hammaslääkärinä tuntui pahalta, kun kokenut työpari kommentoi puutumisongelman kohdatessa kovaan ääneen potilaan kuullen, että herra Z ei koskaan käyttänyt tuota puudutetta ja kaikki AINA puutuivat. Niiden sanojen mukana meni sitten tuon potilaan luottamus ammattitaitooni.
Ammatissamme pitää olla hienovarainen. Ei voi sanoa, mitä sylki suuhun tuo. Muutama kuukausi sitten hoitajaopiskelija oli seuraamassa leikkauksellista hampaan poistoa, joka eteni tavalliseen tapaan. Vain hetki toimenpiteen alettua opiskelija kysyi kovalla äänellä minulta: ”Mitä tässä oikein niinku yritetään tehdä?” Ohi kiitävän hetken olisin halunnut heittää hänet ulos huoneesta, mutta vedin syvään henkeä ja vastasin. ”Ei tässä mitään yritetä, tässä poistetaan hammas.”
Monessa muussa ammatissa ei ole samanlaista parityöskentelyä kuin hammashoidossa. Vietän hereilläoloajastani ison osan työparini kanssa. Siksi on tärkeää, että yhteistyö sujuu. Välillä kuitenkin on niitä tilanteita, että tuttu työpari on sairaana tai lomalla. Silloin rutiiniin tulee muutos. On hyväksyttävä, että kaikki ei mene saman kaavan mukaan ja hommat saattavat kestää hieman kauemmin.
Muistan aina sen, kun hoitaja kertoi ruokapöydässä hammaslääkärin suuttuneen hänelle, kun alakuutosen poisto ei ollut onnistunut. Kollega oli vyöryttänyt oman osaamattomuutensa potilaan kuullen hoitajan syyksi. Se oli törkeä temppu, varsinkin kun tiesin, että kyseinen hoitaja oli hyvä työssään.
Toivon, ettei minusta tulisi koskaan sellaista hammaslääkäriä, jonka kanssa muut eivät haluaisi työskennellä sen takia, että hänet koetaan ilkeäksi instrumenttien heittelijäksi. Heitäkin joukossamme on. Olen kuullut valitettavan monta kertaa kerrottavan, että kahvihuoneessa leppoisasti rupatteleva kollega on työhuoneessa täysi mulkku.
Aikaisemmin hammashoitajan koulutus oli oma tutkintonsa. Nykyään lähihoitaja erikoistuu suun terveydenhoitoon. Jotta meillä olisi jatkossakin motivoituneita ja osaavia työpareja, muistakaa kohdella työparianne niin kuin toivoisitte itseänne kohdeltavan – vaikka hän olisi vasta harjoittelussa.
Suvi Vilén
HLT, LL, suu- ja leukakirurgian erikoishammaslääkäri Helsingistä