Hammaslääkärilehti
  • Uutiset
  • Tiede
  • Ihmiset
  • Mediakortti
  • Ota yhteyttä
  • Digilehti
  • På svenska
Tiede
VäitösVankien suunterveys on huono

Vankeja voidaan pitää pienenä huono-osaisten ihmisten ryhmänä, jonka koulutustausta, sosiaalinen asema ja ammatillinen ura ovat selvästi heikommat kuin muulla väestöllä. Suurin osa vangeista on nuoria tai keski-ikäisiä miehiä.

21.2.2020Raija Vainionpää
Tiede
VäitösKasvomurtumien oheisvammat ovat vanhuspotilailla vakavia

Tämän väitöstutkimuksen tavoite oli tunnistaa ikääntyneen potilaan kasvomurtumien erityispiirteet ja vakavuusaste. Lisäksi selvitettiin, millaisia eroavaisuuksia ilmenee nuorten aikuisten ja vanhusten saamissa kasvomurtumissa. Tutkimuksen hypoteesit olivat, että vanhukset saavat kasvomurtumansa yleensä erityyppisistä syistä ja näin ollen erilaisella vammamekanismilla kuin nuoret aikuiset, joten näiden kahden ryhmän kasvomurtumat ovat huomattavan erilaisia. Lisäksi oletettiin, että vanhusten kasvovammat ovat vakavampia kuin nuorten aikuisten.

30.1.2020Miika Toivari
Tiede
VäitösHammaspaikat ovat nyt hampaan tavoin kaksikerroksisia

Reikiintyneiden hampaiden korjaamisessa käytetään yleisimmin yhdistelmämuoveja, jotka ovat käytännössä syrjäyttäneet täysin amalgaamin. Vaikka yhdistelmämuoveja on kehitetty kymmenien vuosien ajan, on niiden käyttö perustunut yhden materiaalin tekniikkaan. Hammaspaikoissa ei siis ole jäljitelty hampaan kaksikerroksista rakennetta, joka koostuu hammasluusta ja kiilteestä.

30.1.2020Tarek Omran
Tiede
VäitösAlkoholinkäyttö voi vaikuttaa hampaiden kiinnityskudosten terveyteen

Runsaan alkoholinkäytön haitalliset vaikutukset terveyteen tunnetaan laajalti. Tutkimustulokset siitä, onko alkoholinkäytöllä vaikutusta hampaiden kiinnityskudoksiin, ovat kuitenkin ristiriitaisia. Tässä väitöstutkimuksessa haluttiinkin selvittää, onko alkoholinkäyttö riski myös hampaiden kiinnityskudoksille.

2.1.2020Rajeswari Sankaranarayanan
Tiede
VäitösUutta tietoa kielisyövän invaasioon vaikuttavista tekijöistä

Suuontelon syöpiin sairastuu vuosittain noin 350 000 ihmistä maailmassa. Liikkuvan kielen levyepiteelikarsinooma on suuontelon syövistä yleisin.

2.1.2020Otto Väyrynen
Tiede
VäitösAiheuttavatko hammasperäiset bakteerit aivovaltimopullistuman?

Aivovaltimopullistuman eli aneurysman vuotaminen on vaarallisen lukinkalvonalaisen verenvuodon (subaraknoidaalivuoto, SAV) yleisin syy. Vuoto on yleisin työikäisillä, ja se aiheuttaa huomattavia neurologisia haittoja – suurelle osalle potilaista jopa työkyvyttömyyden.

22.10.2019Mikko Pyysalo
Lataa lisää
Hammaslääkärilehti

Hammaslääkärilehteä julkaisee Hammaslääkäriliitto, jonka missio on auttaa hammaslääkäriä onnistumaan työssään.

ISSN 0355-4090 (painettu)
ISSN 2489-5008 (verkkojulkaisu)

  • Tiede
  • Uutiset
  • Ihmiset
  • På svenska
  • Kirjoitusohjeet
  • Mediakortti
  • Media kit
  • Ota yhteyttä
  • Suomen Hammaslääkäriliitto
2025 Suomen Hammaslääkärilehti Tietosuojaseloste Cookie asetukset