Hammaslääkärilehti
  • Uutiset
  • Tiede
  • Ihmiset
  • Mediakortti
  • Ota yhteyttä
  • Digilehti
  • På svenska
Teaser Image
Uutiset
TiedeuutinenSokerijuomien verotus puree kariekseen ja terveyseroihin
27.10.2016Annika Nissinen
Uutiset
TiedeuutinenJuurihoito on myös sydämen hoitoa

Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että marginaalinen parodontiitti, joka aiheuttaa elimistössä kroonisen matala-asteisen tulehduksen, on itsenäinen sepelvaltimotaudin ja mm. aivohalvauksen riskitekijä. Sen sijaan apikaalisen parodontiitin mahdollista yhteyttä sydänsairauksiin on selvitetty melko vähän. Tuore Helsingin yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että myös apikaalinen parodontiitti lisää sepelvaltimotaudin vaaraa merkitsevästi ja saattaa toimia itsenäisenä sydäntautien riskitekijänä.

14.10.2016Laura Kimari
Uutiset
TiedeuutinenParodontiitin ja nivelreuman välillä ei löytynyt yhteyttä

Ruotsalaistutkijat eivät löytäneet yhteyttä nivelreuman ja parodontiitin väliltä tapaus-verrokkitutkimuksessa, jossa oli mukana lähes 6 700 osallistujaa. Tutkimus ei silti poissulje mahdollista yhteyttä sairauksien välillä.

14.10.2016Annika Nissinen
Uutiset
TiedeuutinenVarhaiselle oikomishoidolle löytyy näyttöä puolesta ja vastaan

Suomessa aikaisin aloitetulla ja yksinkertaisin kojein toteutetulla oikomishoidolla on ollut erityinen asema. Varhaishoitoa tukee myös Suomen toimiva seulontajärjestelemä, joka tuo lapset ja ortodontit yhteen tarvittaessa jo ensimmäisen vaihduntavaiheen alkaessa. Varhaishoidon tueksi kaivataan kuitenkin vielä lisää tutkimusnäyttöä.
Varhaishoidon vähäinen tutkimusnäyttö johtuu osin tutkimusasetelmista.

14.10.2016Annika Nissinen
Uutiset
TiedeuutinenKlooriheksidiini lunastaa paikkansa juurihoidossa ja sidoslujittajana

Antiseptinä käytettyä klooriheksidiiniä (CHX-glukonaatti ja CHX-diasetaatti) käytetään suunhoitotuotteissa pieninä konsentraatioina (0,12–2 %). Mekanismi on silloin yleensä bakteriostaattinen eli mikrobien lisääntymistä ehkäisevä. CHX tehoaa hyvin bakteereihin ja sieniin, mutta huonommin gram-negatiivisia mikrobeja vastaan. Virusten osalta näyttö on ristiriitaista.

12.9.2016Annika Nissinen
Uutiset
TiedeuutinenLävistys vaatii asennetta myös hammaslääkäriltä

HLT, EHL Jaana Willberg muistuttaa, että hammaslääkärin tulisi asennoitua ymmärtävästi ja tuomitsematta lävistyskoruihin, sillä korut ovat kantajalleen tärkeitä. Näin potilaat tulevat takaisin vastaanotolle mahdollisten ongelmien kanssa.

12.9.2016Annika Nissinen
Lataa lisää
Hammaslääkärilehti

Hammaslääkärilehteä julkaisee Hammaslääkäriliitto, jonka missio on auttaa hammaslääkäriä onnistumaan työssään.

ISSN 0355-4090 (painettu)
ISSN 2489-5008 (verkkojulkaisu)

  • Tiede
  • Uutiset
  • Ihmiset
  • På svenska
  • Kirjoitusohjeet
  • Mediakortti
  • Media kit
  • Ota yhteyttä
  • Suomen Hammaslääkäriliitto
2026 Suomen Hammaslääkärilehti Tietosuojaseloste Cookie asetukset