Hammaslääkärilehti
  • Uutiset
  • Tiede
  • Ihmiset
  • Mediakortti
  • Ota yhteyttä
  • Digilehti
  • På svenska
Teaser Image
Uutiset
TiedeuutinenPiilevä sokeritauti voi kaksinkertaistaa vaikea-asteisen parodontiitin riskin
3.10.2019Annika Nissinen
Teaser Image
Uutiset
Tiedeuutinen maailmaltaGlobaali suun terveydenhoito tarvitsee uuden suunnan
6.9.2019Annika Nissinen
Uutiset
Tiedeuutinen maailmaltaKalsiumhydroksidi – ei aivan maineensa veroinen?

Hammashoitomateriaalien ja -tekniikoiden nopeasta kehityksestä huolimatta pulpaan saakka ulottuvien kariesleesioiden tai muiden hammasvaurioiden hoito on nykyäänkin haastava, sillä pulpan altistuminen suuontelon mikrobeille vaarantaa aina hampaan vitaliteetin. Nykyisin pulpaa suojellaan yleensä poistamalla karies vaiheittain ja/tai selektiivisesti siten, että kerros kontaminoitunutta dentiiniä jätetään lopuksi pulpan päälle. Kontaminoituneen dentiinin päälle ja pulpaontelon seinille on ollut pitkään tapana lisätä kalsiumhydroksidia (Ca(OH)2). Kyseessä on hyvin bioyhteensopiva, vahvasti emäksinen aine, joka kykenee tappamaan bakteereita ja estämään sidosainekemikaalien pääsyn pulpaan. Sen on uskottu myös edesauttavan karioituneen dentiinin remineralisaatiota.

6.9.2019Laura Kimari
Uutiset
TiedeuutinenLasten hammashoidon toimenpiteiden määrät kasvavat – tehdäänkö oikeita asioita?

Suomalaistutkimuksen mukaan lasten ja nuorten suunterveys on parantunut ja hammashoidon tarve on vähentynyt 2001–2013. Paikkaustoimenpiteiden määrä on vähentynyt, mutta etenkin tarkastuksiin, anestesiaan ja oikomishoitoon liittyvien toimenpiteiden määrä on lisääntynyt selkeästi. Iso osa tarkastuskäynneistä ja ehkäisevästä hoidosta kohdistuu ”terveisiin” lapsiin.

6.9.2019
Teaser Image
Uutiset
TiedeuutinenTurvapaikanhakijat ja hammashoidon palvelut eivät kohtaa
6.9.2019Annika Nissinen
Uutiset
Tiedeuutinen maailmaltaAftapotilaan hammastahnalla on väliä

Uusiutuva aftoosi stomatiitti (Recurrent aphthous stomatitis = RAS) on kivulias suun limakalvosairaus, jossa yksittäisiä tai ryhminä esiintyviä, 5–8 päivää kestäviä haavaumia eli aftoja muodostuu keratinisoitumattomalle limakavolle. Aftat voivat pahimmillaan vaikeuttaa huomattavasti sekä syömistä että hampaiden harjausta.

26.8.2019Laura Kimari
Lataa lisää
Hammaslääkärilehti

Hammaslääkärilehteä julkaisee Hammaslääkäriliitto, jonka missio on auttaa hammaslääkäriä onnistumaan työssään.

ISSN 0355-4090 (painettu)
ISSN 2489-5008 (verkkojulkaisu)

  • Tiede
  • Uutiset
  • Ihmiset
  • På svenska
  • Kirjoitusohjeet
  • Mediakortti
  • Media kit
  • Ota yhteyttä
  • Suomen Hammaslääkäriliitto
2026 Suomen Hammaslääkärilehti Tietosuojaseloste Cookie asetukset